Vahdon papin blogi

Helatorstai 17.5.2012

Kreikka, Kreikka ja Kreikka …

Kreikka on kyllästymiseen asti ollut otsikoissa, uutisissa ja poliitikkojen puheissa. Nykykuulijalle tulee helposti vaikutelma, että kaikki kreikkalaiset ovat jonkinasteisia huijareita.

Minulle Kreikka näyttäytyy edelleen klassikon opetusten valossa. Kouluni oli niitä harvoja, joissa saattoi opiskella paitsi latinaa, myös kreikan kieltä, ja tuota kieltä olen itsekin tankannut aikoinaan yliopistossa.

Paavali puhuu usein kreikkalaisista, ja korostaessaan kristinuskon tasa-arvonäkökulmaa hän painokkaasti mainitsee, ettei tässä ole ”juutalaista tai kreikkalaista”. Mutta Paavalin aikaan kreikkalaisuus ei ollut tunnettu taloushankaluuksista vaan kirjallisuudesta, runoudesta ja sankaritarinoista. Jos Rooma oli sen ajan sotilasmahti, Kreikka oli sivistysmahti.  

Minä olen valmis omasta puolestani antamaan ainakin jonkinmoisen lainasumman lahjaksi kreikkalaisille jo sen vuoksi, mitä ateenalainen Aristides kirjoitti kristityistä vuonna 137 :

”He tuntevat Jumalan ja luottavat Jumalaan. He tekevät hyvää vihamiehilleen. Heidän vaimonsa viettävät puhdasta elämää, ja heidän tyttärensä ovat moitteettomia. Ja ujoja. Miehet välttävät epäpuhtauksia ja laittomia yhteyksiä. He saavat orjavaimonsa ja heidän lapsensa kääntymään kristityiksi rakkauden tähden, jonka usko heille lahjoittaa, ja orjiaan he kutsuvat erotuksetta veljiksi ja sisariksi. He eivät kiellä apuaan leskiltä, he pelastavat vanhempia vailla olevat lapset karkoitukselta. He antavat mielellään kaikille, jotka tarvitsevat, vieläpä he näkevät nälkää auttaakseen toisia. Ventovieraita kohtaan he osoittavat merkillistä vieraanvaraisuutta, tekevätpä sen vielä iloiten. He näkevät kaikissa ihmisissä veljen Hengessä ja Jumalassa. Kaikessa he noudattavat Messiaan käskyä. Joka aamu ja joka tunti he kiittävät Jumalaa hänen armostaan ja hyvyydestään. Hyviä tekojaan he eivät tee koskaan, jotta heistä puhuttaisiin – päinvastoin, he yrittävät välttää, että heidän hyväntekeväisyytensä yleisesti huomattaisiin. He pyrkivät kaikessa oikeudenmukaisuuteen. Totta tosiaan tämä on uusi kansa, jossa on jotain jumalallista”. (Den inre revolution s.62).

Mahtaisiko meistä Aristideen aikaisten kristittyjen nykyperillisistä olla tekemään sama vaikutus johonkin ulkopuoliseen tarkkailijaan. Mitä meistä kirjoitettaisiin nyt?

Vai onko meissä yleensä ottaen mitään mainittavaa?

Kyselee

Lasse

Pappina Vahdolla jo vuodesta 2005

Lauantai 21.4.2012

Kirkot tyhjenevät, kauppakeskukset menestyvät?

Eilisen (20.4) uutinen tuli Tanskasta. Nuo iloiset juutit ovat hylänneet paikkansa kotikirkoissa. Papit pitävät joskus messuja tyhjässä kirkossa. Nyt on tullut jonkinlainen mitta täyteen. Jumalanpalveluksia lopetetaan – tarpeettomina.

Samassa lehdessä oli uutinen suuresta uskonnollisuustutkimuksesta. Sen mukaan tutkituista 30 maasta vain kolmessa usko Jumalaan on kasvussa, kaikissa muissa laskussa. Maailman uskonnottomimpana alueena pidetään entistä Itä-Saksaa, jonka alueella edelleen 60 % ihmisistä sanoo, ettei ole koskaan uskonut Jumalaan. Toinen ääripää löytyy Filippiineiltä, missä taas 94 % ilmaisee aina uskoneensa Jumalaan.

Jos kirkko ja uskonnollisuus on häviäjä, kuka on voittaja?

Pari päivää sitten kerrottiin tutkimuksesta oman auton käytöstä. Tutkimuksen mukaan merkittävä osuus auton yksityiskäytöstä muodostuu perheiden shoppailuajeluista kauppakeskuksiin viikonloppuna. Siinä siis se ”voittaja”.

Kun Raision Myllyä rakennettiin, en olisi ollut kovin optimistinen sen liiketoiminnallisen tulevaisuuden suhteen. Mutta toisin kävi. Harvat käyntini Myllyssä ovat saaneet minut ihmettelemään sitä ihmisten määrää, joka näennäisen päämäärättömästi vaeltelee kauppakeskuksen raitilla.

Entisaikoina kirkonmäki oli kaiken kansa kokoontumispaikka. Markkinatkin järjestettiin aina kirkolla. Nyt kirkko on vaihtunut kauppakeskukseksi. Ilmankos nämä mahtavat hehtaarihallit tehdään niin prameiksi ja kiiltäviksi. Ehkä niissä on jotain samaa, jota keskiaikainen ihminen koki astuessaan mahtavaan tuomiokirkkoon.

Arvelen, että kauppakeskus tyydyttää ihmisen aina vain materiaalisemmaksi muuttunutta sielunrakennetta. Luin joskus nälänhätää kärsineestä lapsesta, joka tilanteen korjaannuttua, halusi aina, nukkuessaankin pitää appelsiiniä kädessään. Se  antoi turvallisuuden tunteen siitä, että syötävää on.  Kauppakeskus antaa illuusion maailmasta, jossa tavaraa riittää, ympärillä soi mukava musiikki, ihmisiä on paljon, kahvi ja tuore pulla tuoksuu.  Ja pienellä muoviläpyskällä voi ostella mitä juuri sillä hetkellä mieleen juolahtaa. Kotona kaapit täyttyvät tavaralla, joita kaikkia ei koskaan edes avata muovipakkauksistaan.

En tiedä, mikä ihmisiä vetää kauppakeskuksiin. Jokaisella lienee ainakin itseään tyydyttävä selitys. Minua niihin ei vedä mikään. Ja kun en sellaisissa käy, vieraannun aina enemmän niistä, enkä kohta ehkä osaa edes toimia tai käyttäytyä, niin kuin kauppakeskuksessa kuuluu. Autonkin löytäminen on joskus työn ja tuskan takana.

En tiedä, oppisinko kuljeskelemaan kauppakeskuksissa?

Kaikenlaisissa alakulttuureissa on vieraantumisen vaara. Jos et käy jääkiekko-otteluissa, et kohta osaa niissäkään käyttäytyä. Sama juttu pubissa, parturissa, uimahalleissa, kuntoklubeissa, rokkikonserteissa tai baletissa – niin ja kirkossa !

Kilpailu ihmisten vapaa-ajasta on kova.

Ja, meitä on niin moneksi.

Lasse

Pappina Vahdolla jo vuodesta 2005