Vahdon eläkepapin blogi

 

Valvomisen sunnuntaina 2014

 

Kävin äänestämässä ennakkoon erään Sokosmarketin kassojen takana. Seurakunnalla oli pieni tila, jossa monimutkaisen ja monia kirjekuoria ja allekirjoituksia sisältäneen toimituksen jälkeen homma tuli suoritettua. On se merkillistä, että jo vuosia sitten Suomea pidettiin tietotekniikan ykkösmaiden joukkoon kuuluvana, mutta kirkko hoitaa vaalit esihistoriallisella tavalla. Se historiallinen tapa – kirkonkokous – voisikin olla aika mielenkiintoinen nykyisin. Vaaleissa kutsuttiin seurakunnan väki kirkonkokoukseen kirkkoon. Kokouksessa valittiin seurakunnan luottamushenkilöt seuraavalle kaudelle. Voi olla, että silloinkin kirkkoon tuli vain se 15 % seurakuntalaisista?

 

Nykyisessä seurakunnassani ehdokkaat olivat minullekin melko tuntemattomia. En ihmettele ollenkaan niitä, jotka haluaisivat äänestää, mutta kun eivät tunne ketään ehdokasta. Ja ehdokaslistatkin kertovat mitä kertovat. Partioaate taisi olla seurakuntavaalien suurin voittaja. Ehkä syynä se, että kenelläkään ei ole mitään partiota vastaan. Kun Helsingin seudulla äänestystulos katsottiin konservatiivien häviöksi liberaaleille, niin täälläpäin en tiedä, kumpia partiolaiset ovat?

 

Kannatin jo neljä vuotta sitten ja kannatan edelleen henkilöseurakuntaa – vaikka sellaisia ei vielä olekaan olemassa. Jo toisen kerran kirkolliskokous torppasi asiaa koskevan aloitteen. En ole koskaan ymmärtänyt, miksi seurakunnan rajat on piirretty kartalle? Koko Suomen maassa ei jää yhtään länttiä, jota ei joku seurakunta ”hallitsisi” omanaan.  Mitä tekemistä seurakunnalla on peltohehtaarien tai metsäpalstojen kanssa? Seurakunta on olemassa ihmisiä ja vain ihmisiä varten. Seurakunta muodostuu ihmisistä, ei maa-alueista. Maatilat ja metsäpalstat eivät eroa kirkosta, eivätkä ole koskaan siihen kuuluneetkaan. Siksi kannatan ihmisten seurakuntia, henkilöseurakuntia. Kaarinassakin voisi olla jäseniä, jotka asuvat vaikkapa Tampereella. Monet haluavat kuulua siihen seurakuntaan, johon joskus ovat juurtuneet, ja josta ovat maailmalle lähteneet. Henkilöseurakunta olisi side kotiseutuun ja pitäisi poismuuttaneetkin kiinni sen asioissa. Papin, niin kuin muidenkin työntekijöiden, olisi myös luontevaa kuulua siihen seurakuntaan, jota palvelevat.

 

Ihmiset äänestävät jaloillaan. Sekin on karulla tavalla taas kerran tullut ilmi. Seurakuntaelämä muokkaantuu kyllä toisenlaiseksi, kunhan riittävän moni on ilmaissut tavalla tai toisella halunsa muuttaa sen nykyistä rakennetta. Mutta kaikki eivät huomaa muutoksen merkkejä, ei vaikka ne liimattaisiin teipillä asianomaisten otsaan. Valvokaa siis…

 

Lasse Vahtola