Lahja lapselle-keräys

3.11.2017 klo 08:00

Lahja lapselle -keräys Ruskolla

Lahja lapselle -kampanja saapuu tänä vuonna myös

Ruskolle, ja sen tavoitteena on ilahduttaa niitä lapsia ja

nuoria, jotka muuten jäisivät ilman toivelahjojaan.

Paketista paljastuva suosikkilelu tuo lapselle hyvää mieltä

pitkään joulun jälkeenkin, ja lahjakortti elokuvateatteriin

tai vaateliikkeeseen antaa nuorelle mahdollisuuden olla

ainakin kerran osa kaveriporukkaa kaupunkireissulla.

Tärkeimpänä tavoitteena on antaa lapsille ja nuorille

kokemus siitä, että he ovat tärkeitä, ja luoda uskoa

tulevaisuuteen.

Seurakunnan diakoniatyö ja kunnan sosiaalitoimi

keräävät vähävaraisten asiakasperheidensä lapsilta

lahjatoiveet, ja toimittavat paketit saajilleen ennen

joulua. Lahjatoiveet ovat arvoltaan noin 30–40 euroa.

Seurakuntalaisia kaivataan apuun lahjatoiveiden

mahdollistajiksi! Ilmoittaudu joulutontuksi 30.11.–7.12.

välisenä aikana (soita 050-3441572 tai lähetä

sähköpostia elina.a.lahteenmaki@gmail.com), käy

hankkimassa saamasi lahjatoiveen mukainen lahja, ja tuo

se paketointi-iltaan maanantaina 11.12. klo 17-19.30

Ruskon seurakuntakeskukseen tai tiistaina 12.12. klo 17-

19.30 Vahdon seurakuntatalolle – tai jos nämä

ajankohdat eivät onnistu, sovi lahjan toimittamisesta

muuten. Olet lämpimästi tervetullut myös

paketointiavuksi.

Viedään yhdessä joulun valo perheisiin!

Tarvitsisiko perheenne jouluapua lasten lahjoihin? Ota yhteyttä diakoniatyöntekijöihin

0405325225 maarit.t.hiltunen@evl.fi

0447203706 anne.jaatinen@evl.fi