Uutislistaukseen

Nuorisotyönohjaajan virka

Ruskon seurakunnassa on haettavana nuorisotyönohjaajan virka.

Ruskon seurakunta on Turun naapurissa oleva vireä seurakunta. Haettavana olevan viran tehtävänkuvaan kuuluu mm. varhaisnuoriso- ja nuorisotyötä, rippikoulutyötä, vapaaehtoisten vastuunkantajien rekrytointia, kouluttamista ja ohjaamista, leirien, tapahtumien ja retkien järjestämistä, yhteistyötä kunnan, koulujen ja järjestöjen kanssa, toiminnan ja talouden suunnittelua yhdessä tiimin kanssa, omiin vastuualueisiin liittyvät viestinnälliset tehtävät ja muut esihenkilön antamat tehtävät. Viranhaltijan virkapaikka on Ruskon seurakuntakeskus.

Virkaan ei sovelleta työaikalakia. Työtehtäviin kuuluu ilta-, viikonloppu- ja leirityötä. Viran hoitaminen edellyttää oman auton käyttöä. Kelpoisuusehtona on kirkon nuorisotyönohjaajan tutkinto. Arvostamme muuta mahdollista virkaan liittyvää koulutusta. Otamme huomioon myös vastavalmistuneet nuorisotyönohjaajat.

Viran palkkaus on kirkon yleisen palkkausjärjestelmän vaativuusryhmän 502 mukainen.

Valittavan toivotaan aloittavan virassa elokuun alussa. Virkaan valitun tulee olla Suomen evankelis-luterilaisen kirkon konfirmoitu jäsen ja hänen on ennen viran vastaanottamista esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan sekä lasten ja nuorten kanssa työskenteleviltä vaadittava rikosrekisterilain 6:2. tarkoitettu rikosrekisteriote. Virassa noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa. Viran hakuaika on 8.-28.6.2026. Hakemukset ositteella: virasto.rusko@evl.fi

Haastatteluista sovitaan erikseen.

Pasi Salminen
Pasi Salminen
kirkkoherra
Vanhatie 7
21290 RUSKO

Mon Jun 08 07:00:00 EEST 2026